Tuhat vuotta sitten no:2

Tämä kirjoitus on jatkoa jutulle otsikolla Aragonian Ramiro ( siksi numero 2 tässä).

Tuhat vuotta sitten kävi Rooman paavi valtataistelua monessa suunnassa. Vanha Roomaan kuulunut Iberia oli maanosa, jossa islamiin kääntyneet ruhtinaat muodostivat otollisen kohteen sekä ryöstölle että mustamaalaukselle. Molemmista on jäänteet näkyvillä vielä nykyisinkin.


Kristinuskon perusajatus näkymättömästä silti kaikkialla läsnäolevasta ja kaikkivaltiaasta jumalasta oli vastaus aikalaisten tilaukseen tilanteessa, jossa Rooman keisarius hipoi jumaluutta ja käytännössä joka nurkassa nökötti pikkuruisia jumalankuvia ja patsaita. Pohjia myöten eriarvoistuneessa yhteiskunnassa, jossa pääosa ihmisistä oli orjia, ei ollut todellista uskottavaa jumaluutta missään. Kauppareittien ikivanhassa risteyksessä sumerien ja foinikialaisten perinteen päälle levinnyt antiikin kreikkalainen kulttuuri ja roomalainen yhteiskunta tarttui vanhaan juutalaisten keksintöön ja jalosti siitä uustestamentillisen uskomusjärjestelmän, joka synnytti ainutlaatuisen pappisluokan kirkkolaitoksineen. Keskitynkin tässä enemmän siihen kuin itse uskon sisältöihin.

Sama aika ja kulttuuripohja synnytti myös islamin, jossa uskomusjärjestelmään kuuluva pappisluokka integroitui suoraan yhteiskuntien valtarakennelmiin eikä vastaavaa keskittynyttä kirkkolaitosta syntynyt. Silti islamissakin on näkyvissä se, miten uskonto valjastuu vallanpidolle. Molemmissa uskomusjärjestelmissä on ihmisen ajatusmaailmalle tyypillinen dualismi taustalla. Uskon tulkitsijat hallitsevat karjaansa käsittelemällä taitavasti vastakkainasetelmia joissa syvimmällä on elämä ja kuolema.

Kristitty kirkkolaitos keskittyi Vatikaaniin, jonka synty liittyy merovinkivaltioiden lopun aikaan. Paavinvallan ensimmäisenä todellisena organisoijana voidaan pitää Gregorius Suurta, joka toimi paavina 590 – 604. Häntä piti mm. Martti Luther syypäänä keskiajan synkkyyteen. Ilmeisesti Gregorius, jolla oli roomalainen patriisisuvun tausta ja koulutus ymmärsi miten seurakuntasoluina toimiva organisaatio kykeni levittäytymään silloiseen maailmaan mahtina, jota muistuttavat monet myöhemmät aatteelliset ja jopa terroristeiksikin leimautuneet yhteiskunnalliset ja poliittiset ilmiöt. Joka tapauksessa Gregoriuksen ansiota oli se, että kirkolle siihen mennessä jo kertynyt huomattava omaisuus järjestettiin tuottavasti ja myös itse kirkon organisaatio sai ajassa kestävän pohjan.         Paavi Gregorius Suuren virallinen muotokuva on täynnä symboleja.   Tuhat vuotta sitten Rooman paaviksi nousi ( v.999) ensimmäinen ”ranskalainen” nimeltään Gerbert d´Aurillac, joka otti paavilliseksi nimekseen Sylvester II. Hän oli opiskellut Gordobassa ja Sevillassa sekä Barcelonassa, joissa tutustui myös arabiankieliseen kirjallisuuteen oppien mm. uudet numerot ja lukujärjestelmän.

Vuonna 969 hän vieraili Roomassa, jossa tutustui keisari Otto I Suureen, jonka käsikassara silloinen paavi Gregorius V käytännössä oli. Gerbertistä tulikin keisarin pojan, tulevan keisari Otto II Punaisen, opettaja. Kun Otto II:sta tuli keisari vuonna 983 hän nimitti Gerbertin Bobbion luostarin apotiksi ja alueen kreiviksi. Vuosi tämän jälkeen Gerbert hääri politiikassa ja tuki mm. Hugo Capet´a, josta tuli sittemmin Ranskan kuningas. Myöhemmin Gerbert ryhtyi myös Otto III:n opettajaksi ja tämän serkku paavi Gregorius V nimitti Gerbertin Ravennan arkkipiispaksi vuonna 998. Seuraavana vuonna keisari nimitti hänet paaviksi.

Sylvester II sai sittemmin maineen, jonka veroista kenellekään paavilla ei ennen häntä eikä jälkeenkään ole ollut. Legendat väittävät, että hän varasti sevillalaiselta arabifilosofilta loitsukirjan ja pystyi sen avulla tekemään uskomattomia taikatemppuja. Hänen väitetään valmistaneen mm. pronssipään, joka osasi vastata kyllä ja ei mihin tahansa kysymykseen, jonka paavi sille esitti. Sylvester II väitettiin tehneen myös sopimuksen naispuolisen paholaisen Meridianan kanssa.

Sylvesterin jälkeen oli muutama lyhytaikainen paavi. Paaviuden käännekohta oli kuitenkin selvästi tapahtunut ja kirkkolaitoksen politiikka muuttui rajusti kun toscanalainen Theophylact I:n dynastia otti vallan Roomassa ja Vatikaanissa. Vallasta tuli myös perinnöllinen sillä tämän Benedictus VIII:n jälkeen paaviksi nostettiin hänen veljensä Romanus nimellä Johannes XIX. 900-luvun alkupuoliskolla paavius oli ollut ns. pornokratiaa, jonka Otto I Suuri lopetti. Nyt sama meno nosti taas päätään Vatikaanissa.

Pornokratia nimitys syntyi uskonpuhdistuksen aikaan ja oheinen kuva on belgialaisen taiteilija Félicien Ropsin tunnettu maalaus ( aqvatint) vuodelta 1896. Teoksen nimi on "Pornocrates" ja se kuvaa 900-luvulla Vatikaanissa vallinnutta moraalista rappiota.   Toisaalta Félicien Ropsin tiedetään kuuluneen vapaamuurareihin ja hänen jäsenyytensä " Grand Orient de Belgique"-looshiin lienee luonut tarpeen kyseenalaistaa paavinkirkon eettisiä ja moraalisia pyrkimyksiä vielä 1800-luvun lopullakin. Kyseisen ajan vapaamuurareiden varma käsitys oli, että maailmankaikkeuden luoja on myös kaiken suunnittelija ( The great architect of universum).







Paavius muuttui vastaavalla tavalla kuin muissakin maallisissa hallinnoissa perinnölliseksi sotkeutuen yhä syvemmin tiettyihin hallitsijasukuihin.

 Kuten oheinen piirros osoittaa saavutti toskanalainen suku Roomassa johtoaseman ja kykeni istuttamaan sen jälkeen Vatikaaniin oman ehdokkaansa.

Merkittävää tässä ei olekaan se, että kirkollinen valta ja maallinen hallintovalta näin solmivat ikuisesti kestävän liittonsa, vaan myös se, että paavius omaksui toimintatapoja, joihin kuului julkisuudelta salaa tehtävät temput salamurhista sieviin vakuutteluihin, joilla kaikilla paavi pyrki asemaan maailman johtavana auktoriteettina.

Seuraavaksi onkin tarkoitus käsitellä tätä salaisempaa politiikkaa, jossa tunnettuja toimijoita ovat mm. alkuvuosisatojen juutalaiset "radhaniitit " eli kauppateiden tuntijat, temppeliritarit ja muut ritarikunnat sekä jesuiitat ja inkvisitio. Kaiken taustalla on tunnetusti taloudellinen valta ja raha, jolla ostettiin niin kuninkaita kuin poliitikkojakin, synnytettiin sotia ja valloitettiin maailmaa.