Ruotsin yksi vanhimmista aatelissuvuista on Natt och Dag - suku, jonka numero Ruotsin ritarihuoneella on 13. Suvun haaroista tunnetuin lienee Sture-suku vaikka myös itse kantasukukin poiki jäseniä valtaistuimille saakka. Suomeen Natt och Dag -suku siirtyi kun Tuve Månsson tuli Viipuriin ja sieltä edelleen Porvoon voudiksi ja nai Cecilia Hornin. Natt och Dag - suvun juuret ovat Smålannissa Itä-Götanmaalla ja tarkemmin Värendissä, jonka ydinalue on nimeltään Finnveden. Nyt herääkin kysymys, mikä ihmeen Finnveden? Liittyykö nimi jotenkin suomalaisiin, joita kautta aikojen on nimitetty finneiksi tai fenneiksi?
Wikipedian artikkeleissa Finnveden tuntuu olevan jatkuvan muutoksen kourissa ja alueen historiaa muokataan mitä erilaisimpien motiivien perusteella ( http://en.wikipedia.org/wiki/Finnveden ). Tosiasia silti on, että historiaan liittyy todella paljon myyttisiä tarinoita, jotka liittävät finnvedeniläiset kveeneihin. Kven- ja Kvenland-nimen etymologia yhdistää sen muinaiskandinaaviseen Hven-nimeen, jonka nykysuomalainen vastine on vainio-sana. Germaanisissa kielissä kuten englanti vastine on fen tarkoittaen sekin alavaa, vesistöistä maata kuten suo. Yhteensattuma tai ei, myös suomaa ja suomaalainen vastaa hyvin fen-sanan alkuperäistä merkitystä.
Mitä ilmeisimmin muutamien vuosikymmenien ( ehkä jo aikaisemminkin ) kuluttua naureskellaan nykyisin vielä täysin vakavissaan esitetyille väitteille saamelaisesta alkuperästä, jonka mukaan kyseinen poronhoitoon ja nomadikulttuuriin perustuva kieli- ja etnisyys olisi Finnvedenkin esihistoriassa olennainen tekijä. Saamelaiselta kulttuurilta ( ja kieleltä) puuttuu lähes kokonaan se sisältö ja tunnusmerkit, jotka osoittavat laajoilla alueilla Fennoskandiassa tuhansia vuosia harjoitetun erätalouteen, kalastukseen ja metsästykseen sekä niiden tuotteiden kaukokauppaan perustuvia elinkeinoja eikä niinkään elinkeinoja, joihin saamen kieli on syntynyt. Jo verrattain vähäisellä tutkimisella näkyy miten tyhjän päällä on saamelainen alkuperäisyys.
Uusimmat arkeologiset tutkimukset varhaisimmasta keramiikasta Fennoskandiassa osoittavat, että saviastian tekemisen yhteydessä levisi kaikkialle alueelle Jäämeren rannikoita myöten agraareja innovaatioita ja mm. eräiden kasvien pienimuotoista viljelyä jo noin 7 000 vuotta sitten. Maanviljelys ei kuitenkaan muuttanut juuri mitään, sillä huolimatta nykyistä paljon lämpimämmästä ilmastosta, rikkaasta kasvillisuudesta ja eläimistöstä, Fennoskandiassa harjoitettiin maanviljelyä selvästi tehokkaampia ja tuottavampia elinkeinoja, joita yhdessä voidaan nimittää erätalouskulttuuriksi. Sen kukoistusaika oli Rooman aikakaudella vaikka jo antiikin Kreikassa sekä sitäkin varhaisemmassa Egyptissä tunnettiin kaukaisen Pohjolan tuotteista varsinkin meripihka, turkikset ja orjat. Epävarmaa sen sijaan oli se sijoittivatko kreikkalaiset amatsoonien maan eli Terra Feminaronumin Fennoskandiaan, mutta sinne se sijoitettiin myöhemmin kun Kvenlandista vääntyi Kvinnoland ruotsalaisessa historiankirjoituksessa.
Natt och Dag - suvun smålantilaiset juuret ovat kiinni götanmaalaisessa esihistoriassa ja siten gööteissä, joita melko useat vakavastikin otettavat tutkijat pitävät muinaisten goottien kanssa samana etnisenä ryhmänä. Göötit vain jäivät Göötanmaalle goottien lähdettyä. Tämä varhainen vaellus tosin liittyy laajempaan yhteyteen, jossa ilmaston raju viileneminen aiheutti monen muunkin kansan liikkeellelähdön lähinnä kohti etelää. Gootteihin liittyy muun muassa kuuluisa kansa nimeltä herulit, joiden lähtöalueeksi jotkut ovat keksineet Mälaren laakson. Sieltä herulit olisivat muuttaneet Jyllannin saarille ja edelleen Krimille, josta tekivät ryöstöretkiä Välimerelle saakka. Tarinaan liittyy mm. Järsbergin riimukivi ja sen tekstin tulkinta, joka voidaan tehdä selkeimmin itämerensuomella. Mielenkiintoinen asiaan liittyvä yksityiskohta sen sijaan on Itämerenkin rannoilla olevat kivikehät, mutta niiden aikakausi tuskin liittynee heruleihin. ( herulien retken erään fiktion mukaan http://imageshack.us/photo/my-images/25/odinrute800x600.gif/ )
Joka tapauksessa kun mietitään Ruotsin vanhimpien mahtisukujen juuria ja niidenkin alkuperää, lienee täysin mahdollista, että vastaavalla tavalla kuin hämäläisten eli jäämien juuret ovat pohjoisesta lämpimämpään vaeltaneiden ihmisten joukossa, synnytti sama tilanne muuallakin Fennoskandiassa jäämiä toisten lähdettyä. Ja näillä jääneillä oli vahvat yhteydet edelleen pohjoisessa alkavaan uuteen valtakeskittymään nimeltään Kvenland, jonka paras aika tutkijoiden mukaan oli 800-luvulla.
lauantai 2. helmikuuta 2013
maanantai 17. joulukuuta 2012
Frankkien ja burgundien alkuperästä
Ranskalainen nationalismi, joka näyttää ainakin ulospäin hyvin vahvalta, pitää frankkivallan alkuperänä saalilaisfrankki Chlodovech´n perustamaa Merovingien dynastiaa. Sekalaiset ja keskenään riitelevät "frankit", siis hajonneen Rooman Gallian provinssissa asuvat etnisesti hyvin eritaustaistaiset heimot sai yhdistettyä ( tai alistettua ) Chlodovech 480-luvun alussa valtansa alle. Hänen voittokulkunsa kulmakivi oli edullinen naimakauppa burgundiprinsessa Clotilden ( 475 - 545) kanssa. Tämä oli kuningas Chilperic II:n tytär ja syntynyt silloisessa Burgundian kuningaskunnan pääkaupungissa Lyonissa.
Chlodovechin sanotaan lopettaneen roomalaisvallan Galliassa ja siis perustaneen Merovingidynastian. Tosiasiassahan tämän Chlodovechin eli Klodvig I:n isä Childeric ( Kilderik ) oli kölniläinen frankkien kuningas jonka isäkin, Merovech oli kuningas ja tämän isä Clodius, jonka isä Faramund ja edelleen Marcomer, Dagobert IV, Chlodion, Theodemir, Richemir II, Chlodomir, Dagobert I Magnus, Gauthier (Waltari), Chlodomir ( Hollantilainen), Bartherus, Childeric, Sunno, Farabert, Chlodomir, Marcomir, Odomir ja Ricimer tunnetaan isäpoika-ketjuna, jossa vanhin Ricimer on vuonna 65 syntynyt Brandenburgin perustaja.
Burgundit kansana liitetään itägermaaneihin, joiden alkuperä olisi ollut Skandinaviassa, josta siirtyivät Bornholmin saarelle ( Tanskasta itään). Heidän kerrotaan ilmestyneen 200-luvulla pohjoisesta varsinaisten frankkien ja alemannien asuttamille seuduille. Vuonna 406 burgundit tunkeutuivat vandaalien ja alaanien jäljessä Galliaan, jonne perustivat ensimmäisen valtakuntansa kuninkaanaan Gundahar ( Gunnar tai Günther), joka asetti Roomaan nukkekeisariksi Jovinuksen ( 411-413). Tämän taakse liittoutuivat burgundien lisäksi alaanit kuninkaanaan Goar sekä alemannit, frankit ja muut gallialaiset joukot. Vastapuolella olivat "oikean keisari" Honoriuksen joukot vandaalikenraali Stilikon johtamina. Tähän väliin sattuivat tunkemaan itsensä visigootit ( Vesi-kansa) jota Honorius älysi käyttää puskurina varsinaisten armeijojen välissä tarkoituksenaan siten päästä koko porukasta eroon. Taistelu käytiinkiin Bazasissa v. 414, Luoteis-Ranskassa. Se päättyi Honoriuksen voittoon mutta visigootit eivät silti tuhoutuneet. Jotenkin historiankirjoitus tässä kohdassa unohtaa sen, että visigoottienkin alkuperämaana pidetään Skandinaviaa - joka on sinänsä kummallisen tuottoisa äärimmäisen pohjolan alue, jonka toisaalta väitetään olleen asumatonta ja autiota seutua jossa vuosituhansien ajan vaelsi pelkästään muutama harvalukuinen nomadi.
Burgundien ensimmäinen Galliaan perustama valtakunta sijaitsi nykyisten Strassburgin, Wormsin ja Speyerin kaupunkien seutuvilla. Täältä he kuitenkin joutuivat lähtemään etupäässä hunnien paineen vuoksi luoteeseen. Lähtöön vaikutti myös Rooman provinsseissa harjoitettu sisäpolitiikka. Toisen valtakuntansa burgundit perustivat alla olevan kartan mukaisesti Lyonin ympäristöön. Elintilastaan burgundit joutuivat seuraavaksi taistelemaan Katalaunisissa ( Chalons ) vuonna 451 jossa osapuolet asettuivat kokonaan uusiksi ja vanhat viholliset liittoutuivat yhdessä Attilan joukkoja vastaan. Neljä vuotta myöhemmin burgundit johtajinaan veljekset Gundioc ja Chilperic I ( em. Chlodovechin isä) pakottivat visigootit ja sveevit etelään Pyreneitten taakse. Tämän jälkeen burgundit "roomalaistuivat" samalla kun Länsi-Rooma itägoottilaistui. Rooman legioonien komentajana ollut vandaalikenraali Stiliko edesauttoi itägoottilaista miehitystä keisarinistuinta myöten ja solmi myös liittosuhteet burgundeihin, jotka asettuivat Rooman tueksi Hispaniaan asettuneita vandaaleja, alaaneja, sveevejä ja visigootteja vastaan.
Tähän aikaan siis luotiin jo perusta myöhemmille saksalais-roomalaiselle keisarikunnalle ja Ranskalle, jotka molemmat kiistelivät pitkään myös Italiassa. Hispania jäi tämän leikin ulkopuolelle vaikka myös Espanja aikanaan osallistui kolmantena rattaana Italian hallitsemiskilpaan. Eurooppalaisten suurten kansallisvaltioiden syntyminen onkin historiallisesti äärettömän mielenkiintoinen prosessi jos otetaan huomioon juuri tämän ajan etninen sekametelisoppa, jonka perusteella ei voisi mitenkään uskoa sen jälkeen löydetyn minkäänlaista kansallista yhtenäisyyttä taikka geneettistä alkuperää yhdellekään kansalle Euroopassa. Yhteenvetona pitää siis olettaa, että pääosa eurooppalaisesta nationalismista perustuu täysin hatusta vedettyyn alkuperään, geneettiseen yhtenäisyyteen sekä myös kielelliseen historiaan.
Kun lähes kaikki nykyiset Euroopan valtiot ovat kuitenkin ns. kansallisvaltioita täytyy niiden syntyhistoriassa olla aivan toisenlaisia perusteita kuin mihin ihmiset tuntuvat uskovan. Mitä ne ovatkaan ja miten kansallisuudet ovat syntyneet?
Merovingidynastian perustajana pidetään Klodvig I, joka syntyi 25.12. 465 Rheimsissä ja kuoli 27.11.511. Hän on saatavilla olevien sukutietojen valossa 49 sukupolven takainen esi-isäni. Klodvig eli Chlodovech on puolestaan 25 sukupolven päässä noin kaksituhatta vuotta sitten elänyttä burgundiesi-isäämme Ricimeriä, joten ajanlaskumme aikana on elänyt yhteensä 74 sukupolvea. Tosin sukupolkuja on useampia kuin yksi sekä heidän että meidän välillä ja ikäpolvien määrä hiukan vaihtelee, silti keski-iäksi tästä sadaan 26,6 vuotta mikä tarkoittaa ihmisiässä aikaa jolloin seuraava sukupolvi aloittaa elämänsä verrattuna edelliseen.
Kuvassa piispa Remigius kastaa kuningas Chlodovech´n kristityksi. Maalaus 1500-luvulta.
Yllä oleva käsitys kuninkaan kastamisesta on noin tuhat vuotta myöhemmältä ajalta mutta perustuu ilmeisiin tapahtumiin, joiden mukaan Galliassa roomalainen ylimystö oli organisoitunut 500-luvulla jo vahvasti kristillisen kirkon ympärille. "Maallinen hallinto" liitettiin erilaisin rituaalein yhtenäisen keskusvallan alle. Rooman valtionhallinnon sijalle rakentui yllättävän varhain kirkkolaitoksen uudenlainen organisaatio, joka kykeni nimittämään kuninkaita ja ruhtinaita mutta myös syöksemään heitä vallasta. Apuna oli leegio erilaisia toimijoita, joista suurin osa työskenteli julkisen kulissin takana.
Varsinainen kasteseremonian "pyhyys" ja sen merkitys kristinuskolle ja siihen liittyvälle uskomusjärjestelmälle kannattaa jättää kokonaan pois tässä yhteydessä, jossa tarkoitus on selvitellä frankkien ja burgundien realistista alkuperää ja yhteyttä etnisinä kokonaisuuksina sekä selvitellä myös niitä perusteita mihin syntyneet valtiot luotiin. Sama tendenssi koskee kirkkolaitosta, jonka historia osoittaa olleen todellinen ja vahva kilpailija mille tahansa maalliselle hallintovallalle.
Oheinen saksankielinen kartta kuvaa tilannetta noin vuonna 481 ja siitä ilmenee myös kirkon organisaation taso tuohon aikaan
Kuvassa violetti väri osoittaa roomalaisen käskynhaltija Syagriuksen vielä vuonna 481 hallitsemaa provinssia, jonka Chlodovech valtasi vuonna 486 käydyn Soissonsin taistelun jälkeen. Tähän sanotaan roomalaisten vallan Galliassa loppuneen. Syagriuksen mestauttaminen oli varmasti isku myös Gallian roomalaisia vastaan. Soissons´n piispa polvillaan nuoren Chlodovechin edessä muuttuikin pian tämän naitua jo roomalaistuneen Burgundin Pyhän Clotilden. Alla olevassa kuvassa asteleva frankkikuningas ei näytä vielä tietävän mitä on edessään... avioliitto Clotilden kanssa solmittiin vuonna 493.
Historiankirjoitukset esittävät yleisesti, että Chlodovech kääntyi kristityksi hätäpäissään kesken alemanneja vastaan käydyn taistelun ( Tolbiac v. 496 ) mutta todellisuudessa kyse lienee ollut kirkko-organisaation naittamisesta yhteen kuninkuuden kanssa ja siten frankkivallan sulautumisesta yhteen kristikirkon kanssa mikä oli alkuna sekä feodalismille että eurooppalaiselle vallan ainutlaatuiselle kehityshistorialle mukaan luettuna negatiiviset ja positiiviset seikat yksittäisistä ruhtinaskunnista maailmanvalloitukseen, merovingivaltioista siirtomaa-ajan kautta nykyaikaisiin demokratioihin.
Cholodvech´n kuoltua Pariisissa vain 45-vuotiaana hänen poikansa jakoivat Francian neljään osaan. Tällöin puhutaan ns. saalilaisesta laista, jonka mukaan kuningas omistaa valtakuntansa ikäänkuin se olisi hänen yksityistä omaisuuttaan ( vrt feodalismin periaatteet). Vanhin pojista oli Teoderik, joka sai vanhan Metzin ( Kölnin) kuningaskunnan ja jota myöhemmin alettiin kutsua Austrasiaksi. Hänestä tuli myös alemannien hallitsija ja vuonna 524 hän hyökkäsi burgundien kimppuun veljensä Klodomirin kanssa mutta tämä kuoli, joten Teoderik liitti alueisiinsa myös Thuringenin.
Teoderic sai siis haltuunsa kartassa vihreällä merkittyjen alueiden lisäksi vasallina vaaleansinisellä merkityn Burgundian sekä veljensä kuoltua lilalla merkityn alueen. Burgundian valtauksen yhteydessä veljekset vangitsivat burgundien kuningas Sigismundin, joka murhattiin 1.5.524. Tämän jälkeen Sigismundin veli Gundomar varusti ostrogoottien Teoderik Suuren tuella uuden armeijan joka hävitti frankkien tukikohdat Burgundiasta. Clotar otti Klodomirin lesken vaimokseen ja murhautti tämän pojat.
Clotar ( eli Clothar ) soti kaikkia naapureitaan vastaan ja sai mm. saksit maksamaan itselleen veroa. Burgundien valtakunta hävitettiin vuonna 534 ja pari vuotta myöhemmin visigootit jättivät Provencen alueen frankeille jolloin Clotar valtasi Orangen, Carpentrasin ja Gapin. Vuonna 531 hän hyökkäsi veljensä Teodericin kanssa thüringenilaisia vastaan ja yhdessä Kildebertin kanssa vuonna 542 visigootteja vastaan Espanjassa. Teoderic oli kuollut vuonna 533 ja hänen poikansa Theudebert I seurasi isäänsä Austrasian valtaistuimella. Hän torjui tanskalaisten hyökkäykset pohjoisesta ja soti myös visigootteja vastaan. Hänen johdollaan frankit liittoutuivat gepidien ja langobardien kanssa voittaakseen ostrogootit. Hän kuoli kuitenkin jo vuonna 547 ja hänen poikansa Theudebald nousi Austrasian valtaistuimelle. Hänen kuoltua ( sairauteen?) vuonna 555 liitti Clotair Austrasian omaan valtakuntaansa jonka jälkeen Francia oli taas yhtä suuri kuin Chlodovechin aikoina.
Tämän jutun alussa mainitsin burgundien kuninkaan Gunnarin eli Güntherin, jonka johdolla kansan kerrotaan vaeltaneen nykyisen Genevejärven alueelle mihin perustivat ensimmäisen valtakuntansa. Güntherin poika ja seuraaja oli Gondioc, jonka johdolla burgundit sopivat roomalaisten ( Flavius Aetius) kanssa asemastaan ja puolustusyhteistyöstä Attilan sotajoukkoja vastaan. Gondiocin sisar naitettiin varmuuden vuoksi roomalaisten sotapäällikkönä olleen Ricimerin kanssa. Tosin saattoi olla, että naimakauppa solmittiin jo ennenkuin Ricimeristä tuli sotapäällikkö ja hänkin oli etniseltä taustaltaan burgundi eikä gootti. Joka tapauksessa Gondiocin poika Gundobad seurasi Ricimeriä sotapäällikkönä vuonna 472.
Vuosi tämän jälkeen kuoli kuitenkin kuningas Gondioc ja Gundobad otti valtaistuimen haltuunsa. Ennen siirtymistään Burgundien vallankahvaan oli kuitenkin myös Länsi-Roomaa todellisuudessa hallinnut Ricimerkin kuollut ja Gundobad peri hänenkin valtansa. Niinpä tämä nimitti keisarikseen Glyceriuksen ja tappoi veljensä Gundomarin ( jonka kanssa olisi joutunut jakamaan valtakunnan). Vuonna 493 hän tappoi myös toisen veljensä Chilpericin, hukutti tämän vaimon ja karkotti kaksi tytärtä, joista toinen päätyi kuitenkin frankkien kuninkaan Chlodevechin luo. Tämä nai Clotilden kuten edellä onkin jo kerrottu.
Tämän jälkeen Gundobad pyrki liittoutumaan frankkien kanssa voittaakseen Burgundia jakaneen kolmannen veljensä Godegiselin. Vuonna 501 Gundobad onnistui voittamaan veljensä jonka sitten murhauttikin. Itse hän kuoli vuonna 516 jonka jälkeen Burgundian kuninkaaksi tuli Gundobadin poika Sigismund. Hän alistui Rooman paavin valtaan ja jatkoi kuitenkin frankkisotia. Nämä voittivat kuitenkin burgundien sotajoukot ja mestasivat Sigismundin vuonna 524. Paavi teki hänestä pyhimyksen.
Tämän jälkeen Burgundiasta tuli osa keskimmäistä frankkivaltiota ja alueen hallitsijat olivat aluksi merovingeja ja sitten kapetingeja kunnes vuonna 933 alue jälleen itsenäistyi omaksi kuningaskunnakseen. Puhutaankin Arelaten kuningaskunnasta, jonka sijainti oli hiukan edellistä etelämpänä pääkaupunkinaan Arles.
Vuonna 1032 Burgundyn kuningaskunta liitettiin Pyhään Roomalaiseen keisarikuntaan. Keisarina tuolloin oli Saalilaiseen dynastiaan kuuluva Konrad II.
Frankkien ja burgundien sekoittuminen keskenään alkoi viimeistään puolitoista tuhatta vuotta sitten jolloin burgundien kerrotaan muuttaneen frankkien maille. Frankkien alkuperästä kerrotaan miten tämä suuri "germaaninen heimo" ilmestyi Gallian koillisrajalle ( = Rein-joki) 200-luvulla, siis samaan aikaan kuin burgunditkin sinne (!?). Mutta frankit osataankin heti jakaa kahteen eri heimoon, saalilaisiin ja ripuaarisiin frankkeihin. Tosin heihin jotkut tutkijat lukevat myös khateiksi nimitetyn kansan. Saalilaisten frankkien sanotaan tunkeutuneen ensin 300-luvulla nykyisen Belgian seudulle ja sieltä sata vuotta myöhemmin Ranskaan. Aetiuksen kerrotaan pakottaneen nämä frankit samalla tavalla kuin burgunditkin liittolaisiksi Rooman armeijaan vuonna 432.
Kun nyt sitten verrataan vaikkapa vain yllä olevan ( saksankielisen wikipedian kuva) kartan burgundien lähtöaluetta heidän tuloalueeseensa, syntyy ongelma siitä miten noin neljänkymmenen kilometrin pituiselta ja parikymmentä levyiseltä ( = n. 800km2 ) alueelta putkahtaa esiin yhtäkkiä kansa ja varsinkin sotajoukko, joka valtaa huomattavasti aikaisempaa väkirikkaammilta tienoilta tuhansia kertoja suuremman valtakunnan. Samantapainen ongelma koskee kaikkia yllä olevassa kartassa mainittuja "germaanisia kansoja" sekä niitä joita tuohon karttaan ei ole mahtunut mutta väitetään olevan kotoisin juuri samoilta alueilta.
Chlodovechin sanotaan lopettaneen roomalaisvallan Galliassa ja siis perustaneen Merovingidynastian. Tosiasiassahan tämän Chlodovechin eli Klodvig I:n isä Childeric ( Kilderik ) oli kölniläinen frankkien kuningas jonka isäkin, Merovech oli kuningas ja tämän isä Clodius, jonka isä Faramund ja edelleen Marcomer, Dagobert IV, Chlodion, Theodemir, Richemir II, Chlodomir, Dagobert I Magnus, Gauthier (Waltari), Chlodomir ( Hollantilainen), Bartherus, Childeric, Sunno, Farabert, Chlodomir, Marcomir, Odomir ja Ricimer tunnetaan isäpoika-ketjuna, jossa vanhin Ricimer on vuonna 65 syntynyt Brandenburgin perustaja.
Burgundit kansana liitetään itägermaaneihin, joiden alkuperä olisi ollut Skandinaviassa, josta siirtyivät Bornholmin saarelle ( Tanskasta itään). Heidän kerrotaan ilmestyneen 200-luvulla pohjoisesta varsinaisten frankkien ja alemannien asuttamille seuduille. Vuonna 406 burgundit tunkeutuivat vandaalien ja alaanien jäljessä Galliaan, jonne perustivat ensimmäisen valtakuntansa kuninkaanaan Gundahar ( Gunnar tai Günther), joka asetti Roomaan nukkekeisariksi Jovinuksen ( 411-413). Tämän taakse liittoutuivat burgundien lisäksi alaanit kuninkaanaan Goar sekä alemannit, frankit ja muut gallialaiset joukot. Vastapuolella olivat "oikean keisari" Honoriuksen joukot vandaalikenraali Stilikon johtamina. Tähän väliin sattuivat tunkemaan itsensä visigootit ( Vesi-kansa) jota Honorius älysi käyttää puskurina varsinaisten armeijojen välissä tarkoituksenaan siten päästä koko porukasta eroon. Taistelu käytiinkiin Bazasissa v. 414, Luoteis-Ranskassa. Se päättyi Honoriuksen voittoon mutta visigootit eivät silti tuhoutuneet. Jotenkin historiankirjoitus tässä kohdassa unohtaa sen, että visigoottienkin alkuperämaana pidetään Skandinaviaa - joka on sinänsä kummallisen tuottoisa äärimmäisen pohjolan alue, jonka toisaalta väitetään olleen asumatonta ja autiota seutua jossa vuosituhansien ajan vaelsi pelkästään muutama harvalukuinen nomadi.
Burgundien ensimmäinen Galliaan perustama valtakunta sijaitsi nykyisten Strassburgin, Wormsin ja Speyerin kaupunkien seutuvilla. Täältä he kuitenkin joutuivat lähtemään etupäässä hunnien paineen vuoksi luoteeseen. Lähtöön vaikutti myös Rooman provinsseissa harjoitettu sisäpolitiikka. Toisen valtakuntansa burgundit perustivat alla olevan kartan mukaisesti Lyonin ympäristöön. Elintilastaan burgundit joutuivat seuraavaksi taistelemaan Katalaunisissa ( Chalons ) vuonna 451 jossa osapuolet asettuivat kokonaan uusiksi ja vanhat viholliset liittoutuivat yhdessä Attilan joukkoja vastaan. Neljä vuotta myöhemmin burgundit johtajinaan veljekset Gundioc ja Chilperic I ( em. Chlodovechin isä) pakottivat visigootit ja sveevit etelään Pyreneitten taakse. Tämän jälkeen burgundit "roomalaistuivat" samalla kun Länsi-Rooma itägoottilaistui. Rooman legioonien komentajana ollut vandaalikenraali Stiliko edesauttoi itägoottilaista miehitystä keisarinistuinta myöten ja solmi myös liittosuhteet burgundeihin, jotka asettuivat Rooman tueksi Hispaniaan asettuneita vandaaleja, alaaneja, sveevejä ja visigootteja vastaan.
Tähän aikaan siis luotiin jo perusta myöhemmille saksalais-roomalaiselle keisarikunnalle ja Ranskalle, jotka molemmat kiistelivät pitkään myös Italiassa. Hispania jäi tämän leikin ulkopuolelle vaikka myös Espanja aikanaan osallistui kolmantena rattaana Italian hallitsemiskilpaan. Eurooppalaisten suurten kansallisvaltioiden syntyminen onkin historiallisesti äärettömän mielenkiintoinen prosessi jos otetaan huomioon juuri tämän ajan etninen sekametelisoppa, jonka perusteella ei voisi mitenkään uskoa sen jälkeen löydetyn minkäänlaista kansallista yhtenäisyyttä taikka geneettistä alkuperää yhdellekään kansalle Euroopassa. Yhteenvetona pitää siis olettaa, että pääosa eurooppalaisesta nationalismista perustuu täysin hatusta vedettyyn alkuperään, geneettiseen yhtenäisyyteen sekä myös kielelliseen historiaan.
Kun lähes kaikki nykyiset Euroopan valtiot ovat kuitenkin ns. kansallisvaltioita täytyy niiden syntyhistoriassa olla aivan toisenlaisia perusteita kuin mihin ihmiset tuntuvat uskovan. Mitä ne ovatkaan ja miten kansallisuudet ovat syntyneet?
Merovingidynastian perustajana pidetään Klodvig I, joka syntyi 25.12. 465 Rheimsissä ja kuoli 27.11.511. Hän on saatavilla olevien sukutietojen valossa 49 sukupolven takainen esi-isäni. Klodvig eli Chlodovech on puolestaan 25 sukupolven päässä noin kaksituhatta vuotta sitten elänyttä burgundiesi-isäämme Ricimeriä, joten ajanlaskumme aikana on elänyt yhteensä 74 sukupolvea. Tosin sukupolkuja on useampia kuin yksi sekä heidän että meidän välillä ja ikäpolvien määrä hiukan vaihtelee, silti keski-iäksi tästä sadaan 26,6 vuotta mikä tarkoittaa ihmisiässä aikaa jolloin seuraava sukupolvi aloittaa elämänsä verrattuna edelliseen.
Yllä oleva käsitys kuninkaan kastamisesta on noin tuhat vuotta myöhemmältä ajalta mutta perustuu ilmeisiin tapahtumiin, joiden mukaan Galliassa roomalainen ylimystö oli organisoitunut 500-luvulla jo vahvasti kristillisen kirkon ympärille. "Maallinen hallinto" liitettiin erilaisin rituaalein yhtenäisen keskusvallan alle. Rooman valtionhallinnon sijalle rakentui yllättävän varhain kirkkolaitoksen uudenlainen organisaatio, joka kykeni nimittämään kuninkaita ja ruhtinaita mutta myös syöksemään heitä vallasta. Apuna oli leegio erilaisia toimijoita, joista suurin osa työskenteli julkisen kulissin takana.
Varsinainen kasteseremonian "pyhyys" ja sen merkitys kristinuskolle ja siihen liittyvälle uskomusjärjestelmälle kannattaa jättää kokonaan pois tässä yhteydessä, jossa tarkoitus on selvitellä frankkien ja burgundien realistista alkuperää ja yhteyttä etnisinä kokonaisuuksina sekä selvitellä myös niitä perusteita mihin syntyneet valtiot luotiin. Sama tendenssi koskee kirkkolaitosta, jonka historia osoittaa olleen todellinen ja vahva kilpailija mille tahansa maalliselle hallintovallalle.
Oheinen saksankielinen kartta kuvaa tilannetta noin vuonna 481 ja siitä ilmenee myös kirkon organisaation taso tuohon aikaan
Cholodvech´n kuoltua Pariisissa vain 45-vuotiaana hänen poikansa jakoivat Francian neljään osaan. Tällöin puhutaan ns. saalilaisesta laista, jonka mukaan kuningas omistaa valtakuntansa ikäänkuin se olisi hänen yksityistä omaisuuttaan ( vrt feodalismin periaatteet). Vanhin pojista oli Teoderik, joka sai vanhan Metzin ( Kölnin) kuningaskunnan ja jota myöhemmin alettiin kutsua Austrasiaksi. Hänestä tuli myös alemannien hallitsija ja vuonna 524 hän hyökkäsi burgundien kimppuun veljensä Klodomirin kanssa mutta tämä kuoli, joten Teoderik liitti alueisiinsa myös Thuringenin.
Clotar ( eli Clothar ) soti kaikkia naapureitaan vastaan ja sai mm. saksit maksamaan itselleen veroa. Burgundien valtakunta hävitettiin vuonna 534 ja pari vuotta myöhemmin visigootit jättivät Provencen alueen frankeille jolloin Clotar valtasi Orangen, Carpentrasin ja Gapin. Vuonna 531 hän hyökkäsi veljensä Teodericin kanssa thüringenilaisia vastaan ja yhdessä Kildebertin kanssa vuonna 542 visigootteja vastaan Espanjassa. Teoderic oli kuollut vuonna 533 ja hänen poikansa Theudebert I seurasi isäänsä Austrasian valtaistuimella. Hän torjui tanskalaisten hyökkäykset pohjoisesta ja soti myös visigootteja vastaan. Hänen johdollaan frankit liittoutuivat gepidien ja langobardien kanssa voittaakseen ostrogootit. Hän kuoli kuitenkin jo vuonna 547 ja hänen poikansa Theudebald nousi Austrasian valtaistuimelle. Hänen kuoltua ( sairauteen?) vuonna 555 liitti Clotair Austrasian omaan valtakuntaansa jonka jälkeen Francia oli taas yhtä suuri kuin Chlodovechin aikoina.
Tämän jutun alussa mainitsin burgundien kuninkaan Gunnarin eli Güntherin, jonka johdolla kansan kerrotaan vaeltaneen nykyisen Genevejärven alueelle mihin perustivat ensimmäisen valtakuntansa. Güntherin poika ja seuraaja oli Gondioc, jonka johdolla burgundit sopivat roomalaisten ( Flavius Aetius) kanssa asemastaan ja puolustusyhteistyöstä Attilan sotajoukkoja vastaan. Gondiocin sisar naitettiin varmuuden vuoksi roomalaisten sotapäällikkönä olleen Ricimerin kanssa. Tosin saattoi olla, että naimakauppa solmittiin jo ennenkuin Ricimeristä tuli sotapäällikkö ja hänkin oli etniseltä taustaltaan burgundi eikä gootti. Joka tapauksessa Gondiocin poika Gundobad seurasi Ricimeriä sotapäällikkönä vuonna 472.
Vuosi tämän jälkeen kuoli kuitenkin kuningas Gondioc ja Gundobad otti valtaistuimen haltuunsa. Ennen siirtymistään Burgundien vallankahvaan oli kuitenkin myös Länsi-Roomaa todellisuudessa hallinnut Ricimerkin kuollut ja Gundobad peri hänenkin valtansa. Niinpä tämä nimitti keisarikseen Glyceriuksen ja tappoi veljensä Gundomarin ( jonka kanssa olisi joutunut jakamaan valtakunnan). Vuonna 493 hän tappoi myös toisen veljensä Chilpericin, hukutti tämän vaimon ja karkotti kaksi tytärtä, joista toinen päätyi kuitenkin frankkien kuninkaan Chlodevechin luo. Tämä nai Clotilden kuten edellä onkin jo kerrottu.
Tämän jälkeen Gundobad pyrki liittoutumaan frankkien kanssa voittaakseen Burgundia jakaneen kolmannen veljensä Godegiselin. Vuonna 501 Gundobad onnistui voittamaan veljensä jonka sitten murhauttikin. Itse hän kuoli vuonna 516 jonka jälkeen Burgundian kuninkaaksi tuli Gundobadin poika Sigismund. Hän alistui Rooman paavin valtaan ja jatkoi kuitenkin frankkisotia. Nämä voittivat kuitenkin burgundien sotajoukot ja mestasivat Sigismundin vuonna 524. Paavi teki hänestä pyhimyksen.
Tämän jälkeen Burgundiasta tuli osa keskimmäistä frankkivaltiota ja alueen hallitsijat olivat aluksi merovingeja ja sitten kapetingeja kunnes vuonna 933 alue jälleen itsenäistyi omaksi kuningaskunnakseen. Puhutaankin Arelaten kuningaskunnasta, jonka sijainti oli hiukan edellistä etelämpänä pääkaupunkinaan Arles.
Vuonna 1032 Burgundyn kuningaskunta liitettiin Pyhään Roomalaiseen keisarikuntaan. Keisarina tuolloin oli Saalilaiseen dynastiaan kuuluva Konrad II.
lauantai 15. joulukuuta 2012
Unohdettuja henkilösuhteita?
Kaikilla ihmisillä, myös keskiaikaisilla hallitsijoilla oli yllättäviä henkilösuhteita. Historiankirjoitus ( joka klisheen mukaisesti kirjoitetaan aina voittajan ehdoilla ) keskittyykin näissä ihmissuhteissa valikoidusti paljastaen yleensä vain hallitsijoille mieluiset ympyrät. Monesti silti jopa sukulaissuhteet jäävät vähemmälle huomiolle vaikka mm. geenit leviävät niiden mukaisesti. Geenien ilmitulemat eivät tosin näy yhtä selkeinä kuin meemit eli "kulttuurigeenit", joita historiankirjoitus tuppaa joskus pursuamaan yli äyräiden varsinkin attribuuttien osalta.
Valistunut lukija sivuuttaa yleensä hallitsijoita ylistävät määreet, joista jotkut on totuttu liittämään jopa lisäniminä ( Viisas, Julma, Suuri jne) hallitsijoiden ristimänimiin. Silti ne edelleen ovat käytössä ja muokkaavat omalta osaltaan kuvaamme todellisuudesta.
Tunnettuihin toimijoihin liittyvät henkilökohtaiset ominaisuudet ovat kuitenkin erittäin mielenkiintoinen lisä, joka antaa uudenlaisia ulottuvuuksia haettaessa vastauksia kysymyksiin miksi kukakin käyttäytyi tietyssä tilanteessa niinkuin käyttäytyi. Sukulaissuhteet ovat paitsi geenipolkuja myös kertovat mahdollisista vaikutussuhteista henkilöiden välillä olettaen, että toisilleen sukulaiset yleensä tuntevat toisensa ja usein omaksuvat esivanhempiensa kokemusmaailmasta osia ja asenteita.
Olen nyt keskittynyt Pyreneitten niemimaan alueeseen tietyistä henkilökohtaisista syistä. Tutkiessani Portugalin ensimmäisen kuninkaan Afonso I:n taustoja tein alla olevan kuvan otsikolla Henrik I:n ja Anne Kiovalaisen juuria ja jälkipolvia. Kuva paljastaa yllättäviäkin yhteyksiä ja antaa osaltaan selityksen sille miksi Portugalin kuninkaanvaltikassa ja vaakunassa on lohikäärme.
Yllättävän vähän löytyy kirjoituksia, joissa käsiteltäisiin esimerkiksi Hugo Capetin appiukon, viikinkipäällikkö Rollon vaikutusta Capetingien dynastian syntyyn. Toisaalta Hugon isoisähän oli Saksan Henrik Linnustaja mikä sekään seikka ei liene puhkikaluttu. Yllä olevassa kuvassa Burgundin herttuoiden sinettiratsut ovat nekin harvinaisen paljastavia muuttuessaan arabialaisista lämminverisistä muuleiksi.
Valistunut lukija sivuuttaa yleensä hallitsijoita ylistävät määreet, joista jotkut on totuttu liittämään jopa lisäniminä ( Viisas, Julma, Suuri jne) hallitsijoiden ristimänimiin. Silti ne edelleen ovat käytössä ja muokkaavat omalta osaltaan kuvaamme todellisuudesta.
Tunnettuihin toimijoihin liittyvät henkilökohtaiset ominaisuudet ovat kuitenkin erittäin mielenkiintoinen lisä, joka antaa uudenlaisia ulottuvuuksia haettaessa vastauksia kysymyksiin miksi kukakin käyttäytyi tietyssä tilanteessa niinkuin käyttäytyi. Sukulaissuhteet ovat paitsi geenipolkuja myös kertovat mahdollisista vaikutussuhteista henkilöiden välillä olettaen, että toisilleen sukulaiset yleensä tuntevat toisensa ja usein omaksuvat esivanhempiensa kokemusmaailmasta osia ja asenteita.
Olen nyt keskittynyt Pyreneitten niemimaan alueeseen tietyistä henkilökohtaisista syistä. Tutkiessani Portugalin ensimmäisen kuninkaan Afonso I:n taustoja tein alla olevan kuvan otsikolla Henrik I:n ja Anne Kiovalaisen juuria ja jälkipolvia. Kuva paljastaa yllättäviäkin yhteyksiä ja antaa osaltaan selityksen sille miksi Portugalin kuninkaanvaltikassa ja vaakunassa on lohikäärme.
perjantai 14. joulukuuta 2012
Espanjan muslimihistoriasta
Iberian niemimaan historia on pitkä ja monipuolinen, jossa ennen roomalaisia vaikuttivat alueen "alkuperäiskansat" joiden kielet ja kansallisuus on aina pelkkää arvailua. Puhutaan silti mm. ibereistä, kelteistä ja keltibereistä, jotka taistelivat milloin foinikialaisia tai egyptiläisiä, milloin kreikklaisia ja karthagolaisia vastaan. Kansallisuuksien kirjo on niemimaalla ollut jatkuvasti valtava ja maantieteellinen asema Afrikan ja Euroopan välissä sekä kulkureitillä Välimereltä Atlantille on tuonut lisäverta molemmista suunnista. Kreikkalaisten ja foinikialaisten sekä karthagolaisten jälkeen roomalaiset rakensivat Iberiaan paitsi kauppakaupunkejaan myös itselleen tyypillisiä asutusalueita mm. entisille legioonalaisille. Rooman ajoilta silti merkittävimmät rakennelmat olivat teitä ja kaivoksia sekä asutuksen infraa kuten akvedukteja, joista edelleen näkyy merkkejä espanjalaisessa maisemassa.
Rooman loppuvaiheessa Iberian niemimaalle perustivat valtakuntansa luoteessa sveevit ja kaakossa vandaalit, keskiosaa hallitsivat alaanit ja loppuja roomalaiset, ja joilta sitten visigootit eli paremminkin Vesi-kansa valtasi alueet ja perusti maineikkaan visigoottivaltion ulottaen sen koko niemimaalle Gibraltarista eteläiseen Ranskaan.
Virallisesti visigoottivaltiosta tuli kristitty kun valloittajakuningas Leovigildin poika Reccared ( 586-601) otti kasteen. Kysymyshän oli enemmänkin alistumisesta kekusjohtoisen kirkon valtaan kuin varsinaisesta uskonnosta. Valtakunnan pääkaupunki siirtyi tällöin Toulosesta ( Etelä-Ranskassa) Toledoon. Ajan kuvaa leimaa tämän jälkeen pitkäaikainen taistelu paavin kirkon organisaation ja itsenäisten valtioiden hallinnon välillä kaikkialla Välimeren maissa. Espanjassa taistelu äityi lopulta sisällissotaan, jossa vuonna 698 kuningas Wittiza syrjäytettiin ja paavinkirkon tuella nostettiin valtaistuimelle Roderic. Näiden osapuolten välille syttyi sota, joka päättyi siihen, että Wittizan jälkeläiset yhdessä pohjoisafrikkalaisten liittolaistensa kanssa valtasivat alueen takaisin vuonna 711. Tätä kuitenkin virallinen historia sanoo muslimien valtaukseksi
Oikeuden väitteeseen antaa se tosiasia, että kristikirkon ( roomalaisten ja Bysantin ) ollessa vastapuolella olivat areiolaisiksi kerettiläisiksi leimatut visigootit osittain kääntyneet uuden uskonnon, islamin puoleen ja leimattiin näin myöhemmin kristittyjen vihollisiksi. Silti osa visigoottivaltion asukkaista kuului edelleen kristittyihin ja luultavasti melkoinen osa "muslimivalloitukseen" osallistuneista olikin kristittyjä alueen asukkaita huolimatta siitä että keskushallinto tämän jälkeen siirtyi Bagdadiin.
Islamilaista jihadia länteen Afrikassa levitti alkuaan Basrassa ( nyk. Irakissa ) vaikuttanut sotapäällikkö Musa ibn Nusair, josta tuli vuonna 703 Umaijadien dynastian valtaaman Ifriqyian ( = Tunisia, Itä-Algeria ja Tripolitania) käskynhaltija vuoteen 714 saakka. Hänen tehtävänään oli myös koko Maghrebin alueen liittäminen Umaijadien uuteen valtakuntaan. Hispania ei silti kuulunut arabien suunnitelmiin lainkaan. Tangerin kuvernööriksi oli kohonnut berberi nimeltään Tarik ibn Zijad ( n. 670 - 715 ), joka oli liittynyt Musan joukkoihin ja kääntynyt islamiin tavan mukaisesti. On hyvin mahdollista, että Tarikin sukujuurissa oli vandaaleita taikka visigootteja, ehkä molempiakin. Tarik ibn Zijad nousi Gibraltarissa maihin 30.huhtikuuta 711 noin 7000 berberin joukolla. paikka sai nimen Jabal al-Tarik, josta vääntyi nykyinen Gibraltar. Kun Afrikan puolelta tuli myöhemmin lisäjoukkoja ja hyvin monet paikalliset Rodericin hallintoa ( ja kirkkolaitosta) vastustavat paikalliset ruhtinaat olivat liittyneet Tarikin joukkoihin, käytiin 19. heinäkuuta 711 Guadaleten taistelu, jossa väitetään 15 000 - 25 000 sotilaan vahvuisen Rodericin armeijan hävinneen vain 12 000 sotilaan berberijoukolle. Muun muassa tämä viittaa siihen, että historiankirjoitukset ja arabien tuolloinen uhka eivät vastaa todellisuutta kuten mm. espanjalainen historiantutkija Ignacio Olaqüe ( La Revolucion islamica ) on esittänyt.
Kuvassa Salvador Cubellen maalaus Guadaleten taistelu
Varsinaisestihan Hispania ei siis ollut kuulunut Umaijadien dynastian maailmanvalloitussuunnitelmiin, mutta tipahti heille syliin. Umaijadeilla, jotka alunperin olivat olleet Muhammedin vihollisia, oli vahvoja vastustajia myös arabiyhteisön sisällä. Alla kuva siitä miten jihad eteni vuoteen 750 mennessä
Umaijadien dynastia hävisi sunnilaiselle Abbasidien dynastialle vuonna 750, jonka jälkeen edellä kuvatun alueen hallintoa johdettiin enemmän tai vähemmän kiinteästi Bagdadista.
Abbasidien valta alkoi kaventua kun Egyptissä valtaan noussut sotapäällikkö Saladin muutti asetelmia ja yhä suuremman vallan saivat ns. mamelukit. Saladin, joka oli etniseltä taustaltaan kurdi, kuului hänkin arabiyhteiskunnan orjiin, joista muodostui tuohon aikaan islamilaisen armeijan pääosa, sillä uskonnon määräysten mukaan islam ei salli uskovan taistella toisia uskovia vastaan. Saladinhan oli se sotapäällikkö, joka teki lopun ristiretkistä Jerusalemiin.
Kun Abbasidit 700-luvun puolivälissä hävittivät Umaijadien dynastian he pyrkivät tuhoamaan jokaisen dynastiaan kuuluvan ihmisen. Yksi heistä pääsi kuitenkin pakenemaan ja sai rakennettua itselleen vahvan aseman lännessä. Hän oli Abd ar-Rahman joka sai aluksi suojapikan Tunisian emiirin luota. Ilmeisesti tällöin hän sai pohjustettua jollain tavalla hallintovallan Iberiassa, sillä siirryttyään Espanjaan hänestä tuli tuon entisen visigoottivaltion hallitsija ja alue eriytyi Bagdadin kalifien hallinnosta. itse asiassa Bagdadista tuli arabihallinnon pääkaupunki vasta vuonna 763 jolloin kalifi Abi al-Mansur teki pienestä kaupungista pääkaupunkinsa voitettuaan Muhammadin tyttären Fatiman jälkeläisten kapinan. Mansurin pojanpojan Harun ar-Rashidin ( Tuhat ja yksi yötä) aikana Bagdadista tuli arabimaailman johtava kulttuurikaupunki.
Espanja irtosi Abbasidien dynastian vallasta vuonna 756, jolloin Abd ar-Rahman julistautui alueen emiiriksi perustaen Gordoban emiraatin, Marokko erosi 788, Tunisia 800 ja Egypti 868, joten varsinainen arabialaisten johtama jihad oli hyvin lyhytaikainen historiallinen pulssi. Se jätti kuitenkin jälkeensä vahvan kaupallisen ja kulttuurisen jäljen vaikutuksineen ja juuri sitä voidaan sanoa vastapainoksi taantumukselle jota edusti keskiajan synkkyys paavinkirkon aikaansaannoksineen Euroopassa.
Fatimidien vaatiessa kalifi-arvonimeä itselleen Abbasideilta julistautui Abd ar-Rahman III Gordoban kalifiksi ( v.929) ja säilytti tittelin sekä sen suoman itsenäisyyden fatimidien kaaduttuakin. Gordoban kalifaatti laajeni Afrikan suunnalla ja sai myös vallattua lisäalueita pohjoisesta Navarran ja Aragonin kuningaskunnilta. Esimerkiksi vuonna 995 sotakokemusta saanut maurilaisarmeija valtasi Barcelonan ja vuonna 997 Santiago de Compostelan. Kalifien eli sulttaanien oma elämäntapa rappeutti silti hallinnon suhteellisen nopeasti ja viimeisen kalifin, Hisham III:n kuoltua vuonna 1031 Gordoban kalifaatti hajosi yli kahdeksikymmeneksi itsenäiseksi taifaksi ( ruhtinaskunnaksi).
Yleinen länsimainen historiankirjoitus jakaa Iberian niemimaan muslimihallinnon ajan seuraaviin kausiin:
1. Umaijadikalifaatin aika 711 - 750, ensimmäinen hallitsija al-Walid
2. Cordoban emiraatti 750 - 929
3. Cordoban kalifaatti 929 - 1031
4. taifojen aikakausi 1031 - 1492
1060-luvulla valtasivat almoravidit alla olevan kartan mukaisesti alueita Maghrebista ja saivat valtaa myös Iberian niemimaalla vallaten pienempiä taifoja vaihtelevalla menestyksellä.
Dynastian luoja oli berberipäällikkö Abu Bekr, joka mm. perusti Marrakechin kaupungin. Hänen serkkunsa Yossef ibn Tachfine oli dynastian varsinainen perustaja ja aikansa mahtimies, jonka poika, Ali Ben Yossef valtasi mm. Madridin, Lissabonin ja Baleaarit vuonna 1115 mutta menetti Zaragozan Aragonian kuningas Alfonso I:lle vuonna 1118. Ali Ben Yossefin jälkeen hallitsijaksi nousi Marrakechin kalifi Tachfine vuonna 1143. Jo seuraavana vuonna hän joutui pakenemaan kapinaan nousseita almohadeja Oranin satamakaupunkiin. Hänen kerrotaan vuonna 1145 paetessaan vihollisiaan hyppäyttäneen hevosensa jyrkänteeltä alas. Tämän jälkeen oli vielä pari almoravidia muslimivaltakunnan hallitsijana mutta almohadit johtajanaan Abd al-Mu´min valtasivat Marrakechin vuonna 1147. Sevillan almohadit valtasivat 1172 mutta pohjoisten valtioiden vastarinta pakotti dynastian vetäytymään Espanjasta 1212 Afrikan puolelle ja lopullisesti se menetti valtansa vuonna 1269 jolloin merenidit valtasivat Marrakechin.
Rooman loppuvaiheessa Iberian niemimaalle perustivat valtakuntansa luoteessa sveevit ja kaakossa vandaalit, keskiosaa hallitsivat alaanit ja loppuja roomalaiset, ja joilta sitten visigootit eli paremminkin Vesi-kansa valtasi alueet ja perusti maineikkaan visigoottivaltion ulottaen sen koko niemimaalle Gibraltarista eteläiseen Ranskaan.
Virallisesti visigoottivaltiosta tuli kristitty kun valloittajakuningas Leovigildin poika Reccared ( 586-601) otti kasteen. Kysymyshän oli enemmänkin alistumisesta kekusjohtoisen kirkon valtaan kuin varsinaisesta uskonnosta. Valtakunnan pääkaupunki siirtyi tällöin Toulosesta ( Etelä-Ranskassa) Toledoon. Ajan kuvaa leimaa tämän jälkeen pitkäaikainen taistelu paavin kirkon organisaation ja itsenäisten valtioiden hallinnon välillä kaikkialla Välimeren maissa. Espanjassa taistelu äityi lopulta sisällissotaan, jossa vuonna 698 kuningas Wittiza syrjäytettiin ja paavinkirkon tuella nostettiin valtaistuimelle Roderic. Näiden osapuolten välille syttyi sota, joka päättyi siihen, että Wittizan jälkeläiset yhdessä pohjoisafrikkalaisten liittolaistensa kanssa valtasivat alueen takaisin vuonna 711. Tätä kuitenkin virallinen historia sanoo muslimien valtaukseksi
Oikeuden väitteeseen antaa se tosiasia, että kristikirkon ( roomalaisten ja Bysantin ) ollessa vastapuolella olivat areiolaisiksi kerettiläisiksi leimatut visigootit osittain kääntyneet uuden uskonnon, islamin puoleen ja leimattiin näin myöhemmin kristittyjen vihollisiksi. Silti osa visigoottivaltion asukkaista kuului edelleen kristittyihin ja luultavasti melkoinen osa "muslimivalloitukseen" osallistuneista olikin kristittyjä alueen asukkaita huolimatta siitä että keskushallinto tämän jälkeen siirtyi Bagdadiin.
Islamilaista jihadia länteen Afrikassa levitti alkuaan Basrassa ( nyk. Irakissa ) vaikuttanut sotapäällikkö Musa ibn Nusair, josta tuli vuonna 703 Umaijadien dynastian valtaaman Ifriqyian ( = Tunisia, Itä-Algeria ja Tripolitania) käskynhaltija vuoteen 714 saakka. Hänen tehtävänään oli myös koko Maghrebin alueen liittäminen Umaijadien uuteen valtakuntaan. Hispania ei silti kuulunut arabien suunnitelmiin lainkaan. Tangerin kuvernööriksi oli kohonnut berberi nimeltään Tarik ibn Zijad ( n. 670 - 715 ), joka oli liittynyt Musan joukkoihin ja kääntynyt islamiin tavan mukaisesti. On hyvin mahdollista, että Tarikin sukujuurissa oli vandaaleita taikka visigootteja, ehkä molempiakin. Tarik ibn Zijad nousi Gibraltarissa maihin 30.huhtikuuta 711 noin 7000 berberin joukolla. paikka sai nimen Jabal al-Tarik, josta vääntyi nykyinen Gibraltar. Kun Afrikan puolelta tuli myöhemmin lisäjoukkoja ja hyvin monet paikalliset Rodericin hallintoa ( ja kirkkolaitosta) vastustavat paikalliset ruhtinaat olivat liittyneet Tarikin joukkoihin, käytiin 19. heinäkuuta 711 Guadaleten taistelu, jossa väitetään 15 000 - 25 000 sotilaan vahvuisen Rodericin armeijan hävinneen vain 12 000 sotilaan berberijoukolle. Muun muassa tämä viittaa siihen, että historiankirjoitukset ja arabien tuolloinen uhka eivät vastaa todellisuutta kuten mm. espanjalainen historiantutkija Ignacio Olaqüe ( La Revolucion islamica ) on esittänyt.
Varsinaisestihan Hispania ei siis ollut kuulunut Umaijadien dynastian maailmanvalloitussuunnitelmiin, mutta tipahti heille syliin. Umaijadeilla, jotka alunperin olivat olleet Muhammedin vihollisia, oli vahvoja vastustajia myös arabiyhteisön sisällä. Alla kuva siitä miten jihad eteni vuoteen 750 mennessä
Umaijadien dynastia hävisi sunnilaiselle Abbasidien dynastialle vuonna 750, jonka jälkeen edellä kuvatun alueen hallintoa johdettiin enemmän tai vähemmän kiinteästi Bagdadista.
Abbasidien valta alkoi kaventua kun Egyptissä valtaan noussut sotapäällikkö Saladin muutti asetelmia ja yhä suuremman vallan saivat ns. mamelukit. Saladin, joka oli etniseltä taustaltaan kurdi, kuului hänkin arabiyhteiskunnan orjiin, joista muodostui tuohon aikaan islamilaisen armeijan pääosa, sillä uskonnon määräysten mukaan islam ei salli uskovan taistella toisia uskovia vastaan. Saladinhan oli se sotapäällikkö, joka teki lopun ristiretkistä Jerusalemiin.
Kun Abbasidit 700-luvun puolivälissä hävittivät Umaijadien dynastian he pyrkivät tuhoamaan jokaisen dynastiaan kuuluvan ihmisen. Yksi heistä pääsi kuitenkin pakenemaan ja sai rakennettua itselleen vahvan aseman lännessä. Hän oli Abd ar-Rahman joka sai aluksi suojapikan Tunisian emiirin luota. Ilmeisesti tällöin hän sai pohjustettua jollain tavalla hallintovallan Iberiassa, sillä siirryttyään Espanjaan hänestä tuli tuon entisen visigoottivaltion hallitsija ja alue eriytyi Bagdadin kalifien hallinnosta. itse asiassa Bagdadista tuli arabihallinnon pääkaupunki vasta vuonna 763 jolloin kalifi Abi al-Mansur teki pienestä kaupungista pääkaupunkinsa voitettuaan Muhammadin tyttären Fatiman jälkeläisten kapinan. Mansurin pojanpojan Harun ar-Rashidin ( Tuhat ja yksi yötä) aikana Bagdadista tuli arabimaailman johtava kulttuurikaupunki.
Espanja irtosi Abbasidien dynastian vallasta vuonna 756, jolloin Abd ar-Rahman julistautui alueen emiiriksi perustaen Gordoban emiraatin, Marokko erosi 788, Tunisia 800 ja Egypti 868, joten varsinainen arabialaisten johtama jihad oli hyvin lyhytaikainen historiallinen pulssi. Se jätti kuitenkin jälkeensä vahvan kaupallisen ja kulttuurisen jäljen vaikutuksineen ja juuri sitä voidaan sanoa vastapainoksi taantumukselle jota edusti keskiajan synkkyys paavinkirkon aikaansaannoksineen Euroopassa.
Fatimidien vaatiessa kalifi-arvonimeä itselleen Abbasideilta julistautui Abd ar-Rahman III Gordoban kalifiksi ( v.929) ja säilytti tittelin sekä sen suoman itsenäisyyden fatimidien kaaduttuakin. Gordoban kalifaatti laajeni Afrikan suunnalla ja sai myös vallattua lisäalueita pohjoisesta Navarran ja Aragonin kuningaskunnilta. Esimerkiksi vuonna 995 sotakokemusta saanut maurilaisarmeija valtasi Barcelonan ja vuonna 997 Santiago de Compostelan. Kalifien eli sulttaanien oma elämäntapa rappeutti silti hallinnon suhteellisen nopeasti ja viimeisen kalifin, Hisham III:n kuoltua vuonna 1031 Gordoban kalifaatti hajosi yli kahdeksikymmeneksi itsenäiseksi taifaksi ( ruhtinaskunnaksi).
Yleinen länsimainen historiankirjoitus jakaa Iberian niemimaan muslimihallinnon ajan seuraaviin kausiin:
1. Umaijadikalifaatin aika 711 - 750, ensimmäinen hallitsija al-Walid
2. Cordoban emiraatti 750 - 929
3. Cordoban kalifaatti 929 - 1031
4. taifojen aikakausi 1031 - 1492
1060-luvulla valtasivat almoravidit alla olevan kartan mukaisesti alueita Maghrebista ja saivat valtaa myös Iberian niemimaalla vallaten pienempiä taifoja vaihtelevalla menestyksellä.
Dynastian luoja oli berberipäällikkö Abu Bekr, joka mm. perusti Marrakechin kaupungin. Hänen serkkunsa Yossef ibn Tachfine oli dynastian varsinainen perustaja ja aikansa mahtimies, jonka poika, Ali Ben Yossef valtasi mm. Madridin, Lissabonin ja Baleaarit vuonna 1115 mutta menetti Zaragozan Aragonian kuningas Alfonso I:lle vuonna 1118. Ali Ben Yossefin jälkeen hallitsijaksi nousi Marrakechin kalifi Tachfine vuonna 1143. Jo seuraavana vuonna hän joutui pakenemaan kapinaan nousseita almohadeja Oranin satamakaupunkiin. Hänen kerrotaan vuonna 1145 paetessaan vihollisiaan hyppäyttäneen hevosensa jyrkänteeltä alas. Tämän jälkeen oli vielä pari almoravidia muslimivaltakunnan hallitsijana mutta almohadit johtajanaan Abd al-Mu´min valtasivat Marrakechin vuonna 1147. Sevillan almohadit valtasivat 1172 mutta pohjoisten valtioiden vastarinta pakotti dynastian vetäytymään Espanjasta 1212 Afrikan puolelle ja lopullisesti se menetti valtansa vuonna 1269 jolloin merenidit valtasivat Marrakechin.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Capetingeista Henriqueseihin
Edellisessä jutunpätkässä saattoi olla virheellistäkin tietoa joten korjaan ja tarkennan tähän kaiken yhdellä kuvalla:
Kysyin ennen kuvan rakentamista itseltäni että miksi Portugalin vanhassa kuninkaanvaakunassa on kaksi vihreää lohikäärmettä ( kuva alla ). Samoin kuninkaan valtikassakin on perustuslakia kuvaavan kirjan alla lohikäärme.
Lohikäärmeen etymologia sinänsä on suomessakin mielenkiintoinen ja luultavasti se Portugalissa aikanaan yhdistettiin mieluummin merikäärmeeseen eikä paavinkirkon markkinoimaan pakanuuteen, kuten usein nykyisin tehdään. Viikingeillä ( keitä nimellä nyt tarkoitetaankaan ) sekä useilla merikansoilla lohikäärme lienee ollut aivan joku muu taho kuin ei-kristillinen pakanuus.
Suomalaisen sanan etymologiaa näkyy aivan liian usein haetun sieltä mistä aita on matalin - eli lainoista. Ja silloin päädytään useimmiten ristiriitaisiin ratkaisuihin. Lohikäärmeen lohi-alku voi hyvinkin olla kelttipohjaista myyttistä juurta jolle ei enää löydy selvää sanastollista lähtökohtaa mutta itse sana sopii edelleen hyvin merihirviön nimeksi. Varsinaisen punalihaisen lohen kanssahan sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä ja lohi on syntynyt myöhemmin kuin lohikäärme. Kalevalassa tuo myyttinen olento oli Lieto ja ilmassa lentävänä Kokko.
Viikinkiveneet, jotka tarkalleen muistuttavat suomalaisia veneitä saivat nekin joskus nimen lohikäärmeiltä ilmeisesti ominaisuuksiensa vuoksi.
Menen vielä sukutauluun ( yllä ) joka osaltaan saattaa paljastaa miksi Portugalin Henrikinpojat ottivat lohikäärmeen vaakunaansa. Palaan asiaan myöhemmin.
Suomalaisen sanan etymologiaa näkyy aivan liian usein haetun sieltä mistä aita on matalin - eli lainoista. Ja silloin päädytään useimmiten ristiriitaisiin ratkaisuihin. Lohikäärmeen lohi-alku voi hyvinkin olla kelttipohjaista myyttistä juurta jolle ei enää löydy selvää sanastollista lähtökohtaa mutta itse sana sopii edelleen hyvin merihirviön nimeksi. Varsinaisen punalihaisen lohen kanssahan sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä ja lohi on syntynyt myöhemmin kuin lohikäärme. Kalevalassa tuo myyttinen olento oli Lieto ja ilmassa lentävänä Kokko.
Viikinkiveneet, jotka tarkalleen muistuttavat suomalaisia veneitä saivat nekin joskus nimen lohikäärmeiltä ilmeisesti ominaisuuksiensa vuoksi.
Menen vielä sukutauluun ( yllä ) joka osaltaan saattaa paljastaa miksi Portugalin Henrikinpojat ottivat lohikäärmeen vaakunaansa. Palaan asiaan myöhemmin.
perjantai 7. joulukuuta 2012
Kuninkaista
Portugalin ensimmäinen kuningas oli Alfonso I, Burgundin herttua Henry I:n poika. Henry oli puolestaan (kuva alla) Robert II:n poika ja Burgundin Robert I:n pojanpoika.
Kyseisen Robert I:n isäkin oli Robert ja jotenkin heidän järjestysnumeronsa menevät sekaisin sillä Robert I:n isä oli numero II, lisänimeltään "hurskas" tai "pasifisti" vaikka ei tainnut olla kumpaakaan. Robert II oli hänkin frankkien kuningas vuosina 996 - 1031. Hän oli kapetingien dynastian perustaja ja isänsä Hugo Capet´n ainoa poika.
Hugo on siis kuvan Robertin poika. Robert I oli Anjoun kreivin Robert Vahvan toinen poika, jonka vanhempi veli oli aikaisempi frankkien kuningas Eudes eli Odo I. Hugo Capet´n äiti oli Saksin kuningas Henrik Linnustajan tytär Hedwig. Tämän veli oli taas saksien kuninkuuden perinyt Otto I Suuri, josta kuva alla.
Yllä olevassa sukupuukuvassa esitetty Robert I oli syntynyt vuonna 865, jolloin nykyistä Ranskaa hallitsi Kaarle Suuren pojanpojat, Ludwig Hurskaan pojat Verdunin sopimuksen mukaisesti. Frankkivaltakunnan eteläpuolella oli entinen visigoottien valtakunta, jonka berberit ja Afrikan puolelta palanneet visigootit olivat vallanneet vuodesta 711 alkaen. Käännyttyään muslimeiksi olivat Iberian hallitsijat alistuneet Bgdadin kalifille mutta etäisyys oli liian pitkä jonka vuoksi Iberiassa useimmat ruhtinaskunnat alkoivat itsenäistyä heti valtauksen jälkeen. Tosin sotia käytiin jatkuvasti sekä keskenään että pohjoisten frankkien kanssa. Saksa alkoi myös laajeta frankkivaltioiden itäpuolella. Edellä selostettu kuvaa juuri tätä sekä saksien, frankkien että Iberian länsiosaan kehittyvän Portugalin keskinäisiä suhteita. Ne tulivat jatkossa hyvinkin merkittäviksi.
Tähän vaikutti paitsi vallanpitäjien sukulaissuhteet myös muut yhteiset tekijät ottaen huomioon, että tällöin alkoi ns. ristiretkien aika, mikä merkitsi uudenlaisen yhteistyön syntymistä Euroopassa. Myös ritarijärjestöt syntyivät ja pankkilaitostoiminta alkoi kehittyä ottaen käytäntöön paperirahat.
Tähän vaikutti paitsi vallanpitäjien sukulaissuhteet myös muut yhteiset tekijät ottaen huomioon, että tällöin alkoi ns. ristiretkien aika, mikä merkitsi uudenlaisen yhteistyön syntymistä Euroopassa. Myös ritarijärjestöt syntyivät ja pankkilaitostoiminta alkoi kehittyä ottaen käytäntöön paperirahat.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Tiedä häntä vandaaleistakaan
Berberien uskonnollinen ja sotilaallinen päällikkö 600-luvulla oli Kahina, nainen jota kuvaa alla oleva patsas. Hän vastusti arabien jihadia kun se levisi nykyisen Algerian alueelle 600-luvun lopulla. Ja hänen poikansa Bagay ja Khanchla johtivat berberijoukkoja näiden hyäkätessä Iberiaan 711.
Kahinan virallinen nimi on Dihya al-Kahinat. Hänen kotipaikkansa sijaitsi Aurésvuorilla, jotka ovat Atlasvuoriston itäisin osa. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka suuri osuus hänenkin perimästään oli samalla alueella vuosisatoja aikaisemmin vaikuttaneilta vandaaleilta. Heilläkin taisivat naiset olla yhtä äkäisiä ja itsenäisiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
