Aku - punktio ja ankka

Sana "akupunktio" on eurooppalainen käsite ja vääristää alkuperäisen kiinalaisen zhen-terapian idean pelkäksi neuloilla pistelyksi. Noin 2500 vuotta sitten kirjoitetun alan käsikirjan "Neijing Suwen Lingshu" mukaan zhen´jiun todellinen idea on kuitenkin epätasapainoon joutuneen elimistön sisäisen harmonian palauttaminen "avaamalla kulkureittejä" joiden kautta ylimääräinen tai negatiivinen energia pääsee siirtymään ulos ja tasapainottumaan. Näitä avaamistapoja on useampia eikä akupunktuuri laajimassa merkityksessäkään ole kuin häviävän pieni osa kiinalaista terveydenhoitoa. Varsinainen neuloilla pistely saikin luultavasti alkunsa intialaisesta Veda-kulttuurista, jossa tunnettiin ns. suchi karma-neulaterapia jo huomattavasti varhemmin kuin Kiinassa. Molemmissa kulttuureissa perustana terapialle on silti siis lähinnä ayerveda-filosofia ja sen mukainen elementtioppi.

Koko kiinalaisen lääketieteen yhdistäminen länsimaissa vääristyneeseen akupunktioon ja siihen liittyvään meridiaanioppiin on paha yksinkertaistus ja osoitus onnettomasta ajattelutavasta, jossa päättely perustuu harhaluuloihin ja puhtaaseen tietämättömyyteen.

Hölmöä on myös kieltää oma tietämättömyytensä esimerkiksi energiasta, aineenvaihdunnasta ja erilaisista "virtauksista" - ja uskoa epämääräiseen tieteellisyyteen länsimaissa huolimatta siitä ettei julkista näyttöä ole myöskään siitä, että käytännön sairauksien hoidossa noudatettaisiin poikkeuksellisen tieteellisiä menetelmiä vain länsimaissa eikä esimerkiksi Kiinassa lainkaan. Kun vieras ja itselleen tuntematon kulttuuri saa ihmisen esittämään tätä kohtaan halveksintaa on kyse rasismista, lääketieteen ja sairaanhoidon ollessa kyseessä voi taustalla nähdä länsimaissa tapahtuneen tavallisen ihmiselämän medikalisoitumisen. Medikalisoitumisen seurauksena ihmisriepu on alkanut kuvitella vain länsimaisen lääketieteen kykenevän selvittämään elintoimintojen salaisuudet ja sairauksien hoitotavat sekä takaamaan elämän jatkamisen aina ikuisuuksiin asti. Ja tällaisen ihmisen mielestä kaikkialla muualla rämmitään pseudotieteellisessä suossa. Todisteeksi hänelle riittää, että uskoo lujasti olevansa skeptikko.

Ihmisen fysiologian ymmärtämisen historia on mielenkiintoinen ja varsinkin käsitykset siitä miten erilaiset säteilyenergiat virtaavat lävitsemme muodostaa kiintoisan pohjan tutkimukselle. Keskivertosuomalaisen vuosittain saama säteilyannos on tiettävästi 3,7 millisieverttiä, josta 10% on avaruudesta, loput puoliintuvista aineista ympärillämme ( http://www.stuk.fi/stuk/tiedotteet/2008/fi_FI/news_500/ ). Tämän pakkoannoksen lisäksi me muunnamme soluissamme ainetta energiaksi ja kuten moni on raskaasti joutunut kokemaan, ei tämä energia-aineenvaihdunta aina onnistu nappiin, vaan keho panee välistä koko leikin läskiksi. Gramma rasvaa muuttuu elimistössä yhdeksäksi kilokaloriksi energiaa ja hiilihydraattigrammasta saamme neljä. Aineenvaihdunnan perusperiaate onkin, että se mitä elimistö ei kuluta energiana, muuttuu rasvakerrokseksi. Yleisessä tietoisuudessa lienee se miten verisuonistoksi kutsumamme kuljetusjärjestelmä joskus ahtautuu ja tukkeutuu, mutta harvemmat ymmärtävät ns. imusuoniston ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Lymphatic_system.png ) vastaavia ongelmia.

Kolmasosa tarvitsemastamme energiasta kulutetaan neuroverkostoissa, joka kattaa sekin koko ruumiimme vaikka keskittyykin korviemme puoliväliin. Se miten kemiallissähköiset impulssit ( taikka paineaallot väliaineessa ) neuronisolujen rakenteissa käyttäytyvät lienee edelleenkin tutkimuksen kohteena vaikka on kiinnostanut ja aktivoinut ihmistä jo tuhansia vuosia. Tiedämme siis että energian "virtaamiset" sisällämme ovat erilaisia ja monimutkaisia tapahtumia kuten on kaikki näkymätön säteily kehomme ulkopuolellakin.
Tästä Kiinassa ajateltiin jo tuhansia vuosia sitten, että ihmiskehoon vaikuttavien energiavirtausten täytyy reitittyä ihomme sisäpuolella jollakin tavalla ja aikojen saatossa näiksi ymmärrettiin ns meridiaanit, jotka osittain noudattavat hermoston, osaksi imusuoniston rakenteita, mutta eivät silti ole yksyhteen kumpikaan niistä. Intiassa sai jalansijaa tästä selvästi poikkeava ajattelu, jossa näkymättömien energiavirtausten käsitettiin kulkevan pääosin ihon ulkopuolella ja synnyttävän tietyn astraalikehon ihmisruumiin ympärille. Kehossa ajatellaan olevan tämän ulkoisen lisäksi myös seitsemän energiakeskusta, chakraa, jotka käsittelevät hyvin monenlaisia energian muotoja - sellaisiakin joita joskus on vaikea mieltää edes energiaksi. Ayervedassa elimistön erilaiset fyysiset ainekset kulkevat skrotta-kanavia pitkin. Mayoilla Keski-Amerikassa lienee vallinnut käsitys, jossa energiavirtaukset sijoittuvat myös intialaisittain ihmiskehon ulkopuolelle, mutta keskittyvät fyysisen ihmisen niskan taakse. Tähän ajattelutapaan liittyy ns. tensegrity ( http://www.castaneda.com/ ).

Eurooppalainen lääketiede pohjaa antiikin filosofioihin. Lääketieteen historioitsija Roberto Margotta pitää n. 500 eaa elänyttä Alkmaion Krotonilaista tieteellisen lääketieteen perustajana, joka mm. kykeni erottamaan laskimot valtimoista. Hän kuten koko Hippokrateen koulukuntakin perusti silti ajattelunsa vastaavaav elementti-ajatteluun kuin mikä Kiinassa ja Intiassa tuolloin vallitsi. Hiukan Alkmaionia myöhemmin Krotonissa ( siis Italiassa ) myös elänyt Empedokles perusti ajattelunsa neljään elementtiin, joita olivat maa, vesi, ilma ja tuli sekä niitä vastaaviin perusominaisuuksiin, kylmyys ja lämpö. Empedokles päätteli lihassa olevan kaikkia neljää elementtiä yhtä paljon, luissa sen sijaan oli kaksi osaa maata ja vettä ja neljä osaa tulta, hermoissa yksi osa maata, yksi tulta ja kaksi vettä. Tärkeimmässä elimistön osassa, veressä kaikki oli erittäin hyvin sekoittuneena ja myös ajattelu tapahtui veressä, joka myös levitti hengen (pneuman) kaikkialle ruumiissa. Toisenlaista anatomiaa edusti traakialainen Demokritos, jonka mukaan aivot olivat ajattelun keskus, sydän oli rohkeuden ja maksa tunteiden lähde. Demokritoksen mukaan aistit toimivat hiukkasperiaatteella niin että tietynlaiset lentävät atomit muodostivat kuvan esimerkiksi silmiin. Sairauksien hän arveli johtuvan toisilta taivaankappaleilta tulleista vieraista atomeista. Aristoteles kannatti Empedoklesta, joten eurooppalaisen lääketieteen peruskäsitykset säilyivät perusteiltaan tällaisina aina 1800-luvulle asti. Viimeinen antiikin suurista lääkäreistä oli Marcus Aureliuksen henkilääkärinäkin toiminut Galenos, jonka käsityksiä alettiin kyseenalaistamaan vasta 1600-luvulla ( William Harvey ).

Eurooppalainen lääketiede on perinyt silti paljon käsityksiä kiinalaisilta. Akupunktio tuli länteen aika myöhään, vasta 1600-luvulla. Itä-Intian kauppaseuran lääkärit kirjoittelivat aiheesta ( Jacob de Bondt, 1630, Andreas Cleyer, 1683, Willem ten Rhijne, 1683). Pariisissa akupunktiosta ( 1700-luvulla keksitty nimitys ) kiinnostuivat 1800-luvulla lääkärit Sarlandìere ja Louis Berlioz, joka kirjoitti akupunktiosta opuksenkin vuonna 1816. Sarlandìere keksi käyttää myös sähköä neuloissaan ja julkaisi tästä kirjan 1825. Banque Lehideux´n asiamiehenä ja sittemmin Ranskan konsulina Shanghaissa vuoteen 1917 saakka toiminut George Soulie de Morant oli ensimmäinen eurooppalainen, joka oppi kiinalaisen lääketieteen salaisuudet niin hyvin, että 1917 hyväksyttiin lääkäriksi Kiinassa. Ranskaan palattuaan Morant alkoi opettaa mm. akupunkiomenetelmiä ja kirjoitteli useita tunnettuja artikkeleita alan julkaisuihin niin että oli jopa Nobel-ehdokkaana vuonna 1950. Hänen oppilaansa oli mm. Paul Nogier, jonka kehittämä korva-akupunktuuri on puolestaan levinnyt takaisin Kiinaan saakka. Pohjoismaissa akupunktuurikulttuuria edusti ruotsalainen Gustav Langren vuonna 1829 ilmestyneellä väitöskirjallaan, jossa hän kuvasi hoidon historiaa ja tekniikkaa.